APOLOGIAA!
Usko vaan! Usko vaan!
Jumala on
ja hallitsee.
Hän luonut on
maan, meren taivaan
– avaruuden valtoineen.
Kaikkeuden tään,
mi nähdä nyt saan.
Mitä höpiset,
sanoja löpiset.
En usko satuihin,
vanhoihin tarinoihin noihin.
Ne taruja vain
on lohduksi heikkojen.
Kuulehan ystävä rakas,
en satuihin usko minäkään,
en taruihin ihmisten joutaviin.
Ne täyttää ei voi kaipuuta ihmismielen,
ei sammuttaa janoa kärsivän sielun.
Just just. Jumala on hyvä, sanot sinä.
Mutt' maailma on paha, paha.
Näeks' sä?
Vain tuskaa ja huolta,
kurjuutta suurta.
Se käy ei elämänpirtaan,
miks Luoja hyvä ei poistais pahan juurta.
Usko vaan! Usko vaan!
Jumala on
ja rakastaa.
Hän antoi viisauden ja taidon,
tunteen aidon.
Loi ihmisen -
omaksi kuvakseen.
Hänen voimastansa herää eloon maa.
Hänen hyvyydestään ilo kumpuaa.
Hän näkee myöskin tuskan suuren,
kärsimyksen sekä mustan murheen.
Hän tietää, mitä tuntee ihminen,
kun tuli kärsimykseen
itse mukaan.
Mitä tarkoitat, en ymmärrä.
Jumala – kärsimykseen mukaan.
Ei rinnallani ole ollut kukaan
hetkinä yön synkimpinäkään.
Ystäväin, nyt kuulehan,
kun kerron näin:
Sua rakastaa, niin paljon rakastaa.
Hän, joka tähtesi on käynyt kuolemaan.
Saat elää voimassaan,
voit elää armossaan.
Keskelle pimeyden ja epätoivon
Jeesus voiman suo,
valon tuo.
Hän elää!
Hän tulevaisuus ja toivo on
— toivottoman.
Usko vaan, Usko vaan,
Jumala on ja rakastaa.
Usko vaan, usko vaan
Kaipaus sydämesi
täyttyä voi vain
hänen armossaan.
--
Hieman muokattu versio runosta, jonka kirjoitin keväällä 2021 Apologian luovassa tehtävässä IK-opistolla.
