APOLOGIAA!
Usko vaan! Usko vaan!
Jumala on
ja hallitsee.
Hän luonut on
maan, meren
taivaan
– avaruuden
valtoineen.
Kaikkeuden tään,
mi nähdä nyt
saan.
Mitä höpiset,
sanoja
löpiset.
En usko
satuihin,
vanhoihin
tarinoihin noihin.
Ne taruja vain
on lohduksi
heikkojen.
Kuulehan ystävä
rakas,
en satuihin usko
minäkään,
en taruihin
ihmisten joutaviin.
Ne täyttää ei
voi kaipuuta ihmismielen,
ei sammuttaa
janoa kärsivän sielun.
Just just.
Jumala on hyvä, sanot sinä.
Mutt' maailma
on paha, paha.
Näeks' sä?
Vain tuskaa
ja huolta,
kurjuutta
suurta.
Se käy ei
elämänpirtaan,
miks Luoja
hyvä ei poistais pahan juurta.
Usko vaan! Usko
vaan!
Jumala on
ja rakastaa.
Hän antoi
viisauden ja taidon,
tunteen aidon.
Loi ihmisen -
omaksi
kuvakseen.
Hänen
voimastansa herää eloon maa.
Hänen
hyvyydestään ilo kumpuaa.
Hän näkee
myöskin tuskan suuren,
kärsimyksen
sekä mustan murheen.
Hän tietää,
mitä tuntee ihminen,
kun tuli
kärsimykseen
itse mukaan.
Mitä tarkoitat, en ymmärrä.
Jumala – kärsimykseen mukaan.
Ei rinnallani ole ollut kukaan
hetkinä yön synkimpinäkään.
Ystäväin, nyt kuulehan,
kun kerron näin:
Sua rakastaa, niin paljon rakastaa.
Hän, joka tähtesi on käynyt kuolemaan.
Saat elää voimassaan,
voit elää armossaan.
Keskelle pimeyden ja epätoivon
Jeesus voiman suo,
valon tuo.
Hän elää!
Hän tulevaisuus ja toivo on
— toivottoman.
Usko vaan, Usko vaan,
Jumala on ja rakastaa.
Usko vaan, usko vaan
Kaipaus sydämesi
täyttyä voi vain
hänen armossaan.
--
Hieman muokattu versio runosta, jonka kirjoitin keväällä 2021 Apologian luovassa tehtävässä IK-opistolla.
