Sakkeus!

Sakkeus oli publikaani. Publikaaneja ei arvostettu, koska he tekivät yhteistyötä roomalaisten valloittajien kanssa keräämällä ihmisiltä veroja. Sakkeus asui Jerikossa. Hän oli rikas mies, mutta rikkaus ei tuonut hänelle onnea. Sakkeus oli kuullut Jeesuksesta ja tahtoi nähdä hänet. Hän oli kuitenkin muuta kansaa lyhyempi ja jäi muiden jalkoihin. Sakkeus keksi kuitenkin keinon. Hän oli päättäväinen. "Haluan nähdä Jeesuksen." Hänen sydämensä aivan kaipasi nähdä Hänet, josta hän oli kuullut niin paljon puhuttavan.

Sakkeus juoksi muun kansan edellä sitä tietä, jota Jeesus oli kulkemassa ja nousi metsäviikunapuuhun. Sieltä hän oksien lomasta tähysti tielle ja näki hyvin, mitä tapahtui ilman, että hänet nähtäisiin. Niin hän luuli.

Kun Jeesus tuli sen puun luokse, jossa Sakkeus istui sanoi Hän hänelle: Sakkeus, tule alas. Minä tahdon tulla luoksesi.

Sakkeus tuli nopeasti alas ja otti Jeesuksen iloiten vastaan.

Kun Sakkeus kohtasi Jeesuksen, hän muuttui. Jeesus oli tullut, ei vain hänen kotiinsa, vaan hänen sydämeensä ja saanut aikaan muutoksen. Sakkeus oli saanut syntinsä anteeksi ja tahtoi tehdä parannuksen. Hän lupasi maksaa nelinkertaisesti takaisin niille, joille hän oli tehnyt vääryyttä.

Ihmsille, jotka nureksivat sitä, että Jeesus meni syntisen ihmisen luokse, Jeesus sanoi, että hän on tullut juuri niitä varten, jotka kaipaavat muutosta elämäänsä, jotka tuntevat oman syntisyytensä ja tahtovat muuttua. - Olen tullut etsimään kadonneita,hän sanoi.

Samalla tavalla kuin Sakkeuksen elämässä, Jeesus tahtoo tulla sinun kotiisi.   Sakkeus saattoi aikaisemmin ajatella, että raha tuo turvallisuutta ja hyvän elämän. Hän kuitenkin huomasi rikkautensa keskellä, että häneltä silti puuttui jotain. Häneltä puuttui Jumalan rakkauden mentävä aukko sisimmästä. Jeesus tahtoi täyttää sen aukon ja Sakkeus koki ilon ja sai rauhan sisimpäänsä. Tahdotko sinä myös saada  sen ilon ja rauhan? Jeesus kolkuttaa juuri sinun sydämesi ovella. Mitä vastaat hänelle? Avaatko vai suljetko oven?

Isä meidän -rukouksesta!

ISÄ MEIDÄN -RUKOUS

MATT 6:9-13

Isä Meidän rukous, joka tunnetaan myös Herran rukouksena, on Jeesuksen opetuslapsilleen opettama rukous. Sitä rukoillaan ympäri maailmaa, ja rukous kuuluu osana jumalanpalvelusliturgiaa ainakin joissakin kirkkokunnissa. Vapaissa suunnissa rukousta käytetään jumalanpalveluksen osana vaihtelevasti.

Oletko kuitenkaan koskaan miettinyt tämän rukouksen syvällisempää merkitystä? Mikä tekee siitä rukouksen? Tai, mitä Jeesus tahtoi opetuslapsilleen opettaa rukouksesta, kehoittaessaan heitä rukoilemaan näillä sanoilla?

Paitsi sanoja, rukous on sydämen tila ja asenne. Me voimme lukea sanat mekaanisesti, mutta jos sydän ei ole mukana sanoissamme, on rukouksemme sitä, mistä Jeesus varoitti, kun hän sanoi: ”älkää tyhjiä hokeko” (Matt.6:7)

Isä Meidän -rukousta ei toki ole kielletty rukoilemasta, niin kuin se evankeliumeista löytyy. Se voi olla jopa suositeltavaa. Rukouksesta nousee kuitenkin muutamia ajatuksia, joita tahdon jakaa kanssanne.

1. Rukouksen lähtökohta on kunnioitus

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Jumala on meidän isämme, jota voimme lähestyä Hänen lapsinaan. Tämän tien meille on Jeesus avannut.

”Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, Jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa kautta.”Hepr 10:19,20:

Rukoillessamme Taivaallista Isäämme, meidän tulee siis antaa kunnia Jumalalle ja erottaa hänen nimensä kaikista muista nimistä.

Kunnioitukseen liittyen voimme hieman tutkia Jeesuksen vertausta fariseuksesta ja publikaanista. Se löytyy Luukkaan evankeliumin luvusta kahdeksantoista ja sen jakeista 10-14.

”Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.' Mutta publikaani seisoi taampana eikä tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan loi rintaansa ja sani: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.”

Paitsi, että tämä kohtaus kertoo meistä ihmistä ja suhtautumisestamme toinen toisiimme, se osoittaa sen seikan, että Fariseus kyllä osoitti sanansa Jumalalle, mutta hän ei antanut kunniaa Jumalalle, vaan otti sen itselleen.

Isä meidän -rukous opettaa meille siis sen seikan, että rukoillessamme meidän tulee kunnioittaa häntä, jolle rukouksemme osoitamme.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Isä Meidän rukous on osa Vuorisaarnaa, jonka punainen lanka on Jumalan (Taivasten) valtakunta. Isä meidän -rukous osoittaa, että rukouksemme tulee edistää Jumalan valtakunnan tuloa ja Jumalan hallintavaltaa elämässämme.

Paavali pyysi, kirjoittaessaan tessalonikalaisille: ”Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne.”

Me emme kaikki ole sananjulistajia, kaikista ei ole lähtijöiksi lähetystyöhön. Jokainen voi kuitenkin edistää Jumalan valtakunnan asiaa rukouksin, aivan niinkuin Paavali kehoitti tessalonikalaisia tekemään. Sanojen ei tarvitse olla suuria eikä niitä tarvitse olla paljon, joskus jo hiljainen huokaus Jumalan puoleen voi saada suuria aikaan.

Me emme aina löydä sanoja, mutta ollessamme Jumalan edessä rukousasenteella ja -mielellä, Jumalan Henki auttaa meidän heikkouttamme. ”Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. (Room. 8:26)

Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Jumala hallitsee maailmankaikkeutta suvereenisti. Hän on kaiken yläpuolella. Mutta kuinka on maailmassammr, näemmekö me Jumalan tahdon toteutuneen. Rukoillessamme Isä Meidän rukousta, meidän on hyvä huomioida, että rukous ei ole omantahdon tie. Se on kaipausta sen puoleen, mikä on hyvää ja otollista ja täydellistä, kuten Paavali opastaa roomalaiskirjeessään (Room. 12:1-3) Ja mikä on Jumalan tahto: että kaikki ihmiset pelastuisivat.

Ensimmäisessä Timoteuskirjeessä Paavali kehoittaa rukoilemaan hallitsijoiden ja esivallan puolesta, että saisimmme viettää rauhallista ja hiljaista elämää.

”Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemmme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tuntemaan totuuden. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edeestä, josta todistus oli anettava aikanansa.” (Tim 2:3-6)

Isä meidän -rukouksen pyyntö siitä, että Jumalan tahto tapahtuisi niin maan päällä kuin taivaissa on osa Jumalan valtakunnan konkretisoitumista elämässämme. Se on pyyntö siitä, että maallinen hallitus, ihmisten asettamat lait ja säädökset olisivat yhtä Jumalan lakien kanssa. Pyytäessämme että Jumalan tahto tapahtuisi merkitsee sitä, että Kristus Jeesus on hän, joka hallitsee.

Tähän asti Isä meidän -rukous on suuntaunut rukoilijasta kohden Jumalaa. Nyt hän tekee ikään kuin u-käännöksen, Jumala on edelleen rukoiljan ajatuksissa, nyt kuitenkin pyynnöt kohdistuvatkinrukoilijaan, eikä vain rukoilijaan itseensä, vaan myös lähellä oleviin. Isä Meidän -rukousonkin hyvin yhteisöllinen rukous. Se tuntee vastuuta muistakin kuin rukoilijasta itsestään.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Sananlaskut 30:8 sanotaan: ”Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää.” Biblia, joka on vanhempi suomalainen raamatunkännös, laajentaa näkökulmaa sanoessaan: ”köyhyyttä ja rikkautta älä minulle anna; vaan anna minun saada määrätty osani ravinnosta.” Eli ei enempää eikä vähempää kuin tarvitsen, jotta muillekin riittää.

Meistä jokainen tarvitsee leipää. Vanha suomalainen sananlasku sanoo, jotta ”leipä miehen tiellä pitää”. Leipä, ravinto on elinehto. Voidaan sanoa, että ihmiselllä on oma osansa ravinnon hankinnassa, mutta viime kädessä kaikki on lähtöisin Jumalalta. Saamme myös tämän tarpeemme tuoda Jumalalle ja hän on luvannut pitää meistä huolen.

”Älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet`Katsokaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: Ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset? ” (Matteus 6:25-30)

Leontopodium alpinum. Edelweiss. Alppitähti

Minulle tämä raamatunkohta konkretisoitui, kun näin ensi kerran kuvan kukasta nimeltä edelweiss, eli alppitähti. Alppitähti kasvaa korkealla alppien lumisilla rinteillä, ja kun kukkaa katsoo tarkemmin, on kuin sillä olisi villatakki yllä. Minulle tämä kertoo vahvasti näiden sanojen totuudenmukaisuudesta. Jumala pitää huolta. Jos hän on niin hyvä (ja huumorintajuinen) että vaatettaa jään keskellä olevan kukan villatakilla, eikö hän pitäisi myös huolta meistä?

Rukoillessame Jumalaa antamaan meille meidän jokapäiväisen leipämme, emme saa unohtaa myöskään henkistä ravintoa, sillä ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.” (Matt 4:4) Jumala sana on kuin raikas vesi, joka virkistää ja elvyttää uupuneen. Se, mitä katsomme, kuuntelemme vaikuttaa joko hyvää tai pahaa. Niin kuin se, mitä elääksemme syömme voi olla joko terveellistä tai ei niin terveellistä, jopa tuhoisaa, samoin myös se, millä mieltäme ruokimme voi olla joko elämäksi tai sen turmioksi. Siksi rukoillessamme jokapäiväistä leipää rukoilemme että niin henkemme, sielumme kuin ruumiimme saisi sen ravinnon, jonka se tarvitsee voidakseen hyvin.

Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.

Anteeksiantamus on yksi tärkeimmistä hyvinvointia edistävä asia. Jos elämme anteeksantamattomalla mielellä, muutumme pian katkeriksi ja katkeruus saa aikaan vihaa ja viha saa aikaan kuolemaa. Samoin kuin itsekukin tarvitsemme anteeksiantoa, sillä jokainen meistä olemme syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23) tarvitsee meidän myös olla anteeksiantavaisia toisille.

Anteeksiantamalla myös voimme odottaa anteeksiantamusta. Sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin. (Luuk. 38) Jeesuksen sanat: ”Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne.” (Mark 11:25).

Rukoillessamme Isä meidän -rukousta ja anteeksiantoa emme voi samanaikaisesti kantaa kaunaa lähimmmäisillemme.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Paavi Franciscus muutti tannnoin italiankielisen Isä meidän -rukouksen tämän kohdan. Hänen mukaansa käännös ei hyvä, koska ei Jumala työnnä ketään kiusauksiin nähdäkseen heidän lankeavan. Ihminen on se, joka lankeaa ja kiusaaja on Sielunvihollinen. Paavi on määrännyt Katolisen kirkon osalta sanamuodon kuuluvaksi ”Äläkä anna meidän langeta kiusaukseen" 

On tosiasia, että ei Jumala ketään kiusaa, vaan ihmisen luonto vetää häntä kiusauksiin. Jeesus kehoittikin opetuslapsiaan valvomaan ja rukoilemaan, etteivät nämä joutuisi kiusauksiin, ”sillä henki tosin on altis, mutta liha heikko”. (Mark 14:38)

Kreikankielinen sana eisphero (εισφερω) tarkoittaa nykykreikaksi” minä osallistun, englanniksi i contribute. Englanninkielisissä käännöksissä sana on käännetty joko lead tai bring -sanoilla, joilla on monia merkityksiä. Bibliassa puhutaan johdattamisesta, joka sekään ei ole täysin sopusoinnussa Jaakobinkirjeen kohdan kanssa, joka sanoo: ”Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.” Jaak. 1:13).

Jumala kyllä koettelee meidän sydämiämme. (1 Tess. 2:4).

Mitä me siis rukoilemme, kun rukolemmme, että meitä ei vietäisi kiusauksiin vaan pääsisimme pahasta. Yksinkertaisesti voi sanoa, että rukouksemme on se, että emme lankeasi syntiin siloin, kun paha meitä viettelee ja toisaalta, että kestäisimme vahvoina niissä koetuksissa, joita Jumala meille sallii.

Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia. Iänkaikkisesti. Amen.

Isä meidän -rukous päättyy niin kuin alkaakin: kunnioituksella ja sen myöntämisellä, että Jumalan on kaikki valta, voima ja kunnia.

Näin loppuun voidaan sanoa, että Isä meidän -rukous on sydämen puhetta Jumalalle, rakkaudella ja kunnioituksella. Sillä kukapa meistä rukoilee heikompaansa? 

--- --- ---

Lähteet:
Raamattu

Huovinen Eero:Isä meidän. Helsinki: WSOY 2018

https://yle.fi/uutiset/3-10819945 / The Guardian https://www.theguardian.com/world/2019/jun/06/led-not-into-temptation-pope-approves-change-to-lords-prayer.

Luomiskertomus, eli kertomus siitä, kuinka maailma sai alkunsa!

Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. (Hebr. 11:3)

Herran sanalla ovat taivaat tehdyt, ja kaikki niiden joukot hänen suunsa hengellä --- Sillä hän sanoi, ja tapahtui niin, hän käski, ja se oli tehty. (Psalmi 33:6,9)

Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta (2. Piet. 3:5)

 Uskon kautta me ymmärrämme. Miksi on niin vaikea uskoa, että kaiken takana olisi ajatus, äly, suunnittelu, tarkoitus? 

Maailman synnystä on monenlaisia teorioita. Evoluutio-opin mukaan maailma on syntynyt miljardeja (?) vuosia sitten jostain alkuräjähdyksestä. Mutta voiko räjähdys synnyttää elämää? Räjähdys jo terminä on tuhoava voima.Kreationistit uskovat, että maailma on luotu.  On erilaisia näkemmyksiä siitä, voiko evoluutio-teoriaa ja luomisnäkemystä yhdistää. Jotkut uskovat näin.

Itse henkilökohttaisesti uskon nuoren maan kreationistisesti, eli maailmamme on saanut syntynsä Jumalan sanan kautta, Hänen luomistyönään kuudessa päivässä noin kuusituhatta vuotta sitten (huom. vrt. juutalainen kalenteri). En sano, että tämä on ainoa autuaaksitekevä näkemys, tämä vain on se, mihin itse uskon. 

Tärkeämpää kuitenkin kuin uskoa jollakin tietyllä tavalla on se, mihin uskomme kiinnitämme. LUOMISEN, kuten elämän suunta ja pyrkimys on yhteys Jumalan kanssa. 

- Jumala loi ihmisen yhteyteensä

- Iihminen LANKESI ja joutui eroon Hänestä

- Jumala valmisti LUNASTUKSEN = Jeesuksen sovituskuolema ristillä ja ylösnousemus

"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,  jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,  mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;  mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu."(Room 5:1-5)

Tämä on evankeliumi tälle ajalle - meille kaikille, jotka tänään mietimme kohtaloamme koronan keskellä.

Elämän lähteellä kasvamme!

Olen nyt opiskellut Ik-opistossa yhteensä kaksi vuotta. Tämä aika on antanut minulle paljon. Olen saanut uusia näkökulmia, kuitenkin niin, että oma usko ja se, miksi uskon, niin kuin uskon, on vahvistunut.

Tätä taustaa vasten ajattelin puhua hieman kasvun teemasta. Lähtökohtanani on 2. Piet 3:18:

”Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.”

Tätä Pietarin kirjeen lukua kuvastaa kokonaisuutena lopunajat ja luopumus. En nyt kuitenkaan tahdo keskittyä tähän puoleen Pietarin sanoja, vaan luvun viimeisiin jakeisiin, joiden ydin on kehoitus kasvuun.

Miksi kehoitus kasvamiseen on tärkeää? Yksinkertaisesti siksi, että ilman kasvua ei ole elämää. Kasvu on yhtä kuin elämä. Kasvu on elämää. Ja elämä synnyttää elämää ja kaiken elämän lähde on Jumala. Ilman yhteyttä tähän lähteeseen kasvu tukahtuu tai saa vääriä muotoja. 

Kasvaminen voidaan nähdä varttumisena, kehittymisenä, monistumisena.Tätä kaikkea on myös kristittynä kasvaminen. Kristittynä kasvaminen on oikeastaan paradoksi, sillä kasvaessamme me oikeastaan pienenemme. Johannes Kastaja sanoi opetuslapsilleen, jotka turhautuneina sanoivat kaikkien menevän Jeesuksen perässä, että hänen tulee vähetä, Jeesuksen kasvaa. (Joh. 3:25-) Näin mekin kristittyinä kasvaessamme pienenemme Jeesuksen saadessa sijaa. Siihen Pietarikin kehoittaa kirjoittaessaan

”Kasvakaa Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa”. Varttukaa Kristuksessa täyteen miehuuteen, että oppisitte tuntemaan hänen rakkautensa mittaamattomuuden ja tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. (Ef. 2:14-19).

Kasvu on aina ihme. Me emme voi pusertaa sitä itsestämme, vaan Jumala antaa kasvun. ”Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin." (Jesaja 55:10-11)

Jumala kasvattaa meitä sanansa kautta. Kasvu tarvitsee ravinteita, energiaa. Kristittynä kasvu tarvitsee sekin ravinteita ja hivenaineita. Pietari kehoittaa halajamaan niin kuin vastasyntynyt lapset sanan väärentämätöntä maitoa. (1.Piet :2:2), jonka kautta voimme kasvaa pelastukseen. .

Jumala kasvattaa meitä henkensä kautta. Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa Jeesus puhuu itsestään elämän leipänä. Jeesusta kuvataan myös Jumalan sanana. Jumalan sana ja Jumalan Henki yhdessä tekevät työtä elämän ylläpitämiseksi. Jeesuksen sanoin:

” Henki on se, joka eläväksi tekee. Ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." (Joh 6:63

Jumala kasvattaa meitä myös ennen kaikkea armonsa avulla.

Jeesus on tullut evankeliumin totuuden sanana meidän tykömme. Tämä evankeliumi on ”myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa ” (Kol. 1:5,6)

Armo on kuin vesi, joka elähdyttää. Mutta niin kuin vettä ei saa antaa kasveille liikaa tahi liian vähän, niin armoakaan ei saa käyttää miten vain. Armo on kallista armoa, niin kuin puhdas vesi. Siihen pitää suhtautua kunnioituksella, ei tuhlaten.

Paitsi, että kasvamme Jumalan Hengen, Sanan ja Armon kautta, kasvammme myös toinen toistemme kautta.

Katsotaanpa jälleen, mitä Sanassa sanotaan. Kolossalaiskirjeen toinen luku, jae yhdeksäntoista sisältää Paavalin vertauksen seurakuntaruumiista ja kuinka seurakunnan tulisi pitäytyä Jeesukseen, josta ”koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua”. Ja Efesolaiskirjeen toisen luvun, jakeessa kaksikymmentäyksi löytyy kuvaus seurakunnasta rakennuksena, jonka kulmakivi Jeesus on, ja jossa ”koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa”.  ja edelleen: "Josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on. (Ef. 4:16) Muodostamme siis yhdessä kokonaisuuden, jossa kukin osa tukee toinen toistaan.

Olen aika ajoin pistänyt syömieni hedelmien siemeniä multaan toivoen, että ne lähtisivät kasvuun. Tässä taannoin sitten ilahduin suuresti, kun muuan siemen pyräyttikin ilmoille taimen ja alkoi kasvaa. Lähtiessäni IK:hon opiskelemaan jäi kasvini kuitenkin veljeni hoitoon ja kun tulin takaisin kotiin, sain huomata, että tuo yksi kasvi oli päässyt jostain syystä nuupahtamaan (muiden ollessa kyllä ihan ok). Olin kuullut, että kun pistää kasvin juurtumaan yhdessä pajunoksan kanssa, niin paju antaa toiselle kasville vauhtia ja päätin kokeilla asiaa. Ja kyllä vain, sain elvytettyä pikku puuni, josta en tosin vieläkään tiedä, onko se sitruuna, appelsiini vai jokin ihan muu.

Tarvitsemme siis toinen toisiamme kasvaaksemme ja kukoistaaksemmme.

Kasvun päämääränä on tietenkin tuottaa hedelmää, tuottaa iloa, tuottaa kauneutta, kukin omalla lahjallaan. ”Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan; ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten. Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään. Mutta kun hedelmä on kypsynyt, lähettää hän kohta sinne sirpin, sillä elonaika on käsissä.” ( Mark 4:26-29)

Niinkuin kasvit kasvaakseen tarvitsevat ravinteita, valoa ja lämpöä, tarvitsemme kristittyinäkin samoin.Jumalan sanan ravintoa, kuten Pietari kirjeessään kirjoittaa. Tarvitsemme myös Pyhän Hengen valoa ymmärtääksemme sen, mitä luemme. Tarvitsemme myös armollisuutta, joka luo lämpöä.

Paitsi, että me kristittyinä tarvitsemme toinen toisiamme, myös Jumala tarvitsee meitä. Vaikka kasvun ihme on viime kädessä Jumalan työtä, hän toimii keskellämme omiensa kautta.

Kuten Paavali kirjoittaa: ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.” (1.Kor: 3:6)

Kasvu on elämää ja elämän suunta on ylöspäin, eteenpäin. Jeesus tuli ennen kaikkea pelastamaan meidät synnin tuhoisilta vaikutuksilta, jotka nakertavat tervettä kasvuvoimaa. Kun kasvamme, kasvamme Kristukseen, Hänen yhteyteensä, jossa meillä on iänkaikkinen elämä.

----

Tämä teksti on stilisoitu versio Jämsän helluntaiseurakunnan Elämän lähteellä -rukousillassa 7.1.2020 pitämästäni puheesta.