AJANHALLINNASTA KONFLIKTIEN HALLINTAAN

Nyky-yhteiskunta on valveilla 24/7. On unohdettu, että ihminen kaipaa lepoakin. Siinä, missä ajankäyttöä ennen, maatalousyhteiskunnan aikaan työ jaksottui sään mukaan, niin nykyään työ jaksottuu – miten jaksottuu. Teknologistunut yhteiskunta tarjoaa mahdollisuuksia, mutta myös odotuksia ja lisäksi vielä haasteita. Onko teknologia tuonut lopullista hyvinvointia. Lisääkö 24/7 ihmiskunnan hyvinvointia. Jossain määrin se varmasti luo turvaa, mutta toisaalta. Kolikolla on aina kaksi puolta. Pastoraalityötä ajatellen ajanhallinta on tärkeää, koska useimmilla asioilla on deadline, ja työ joudutaan sopeuttamaan muiden tekijöiden toimintoihin.

Tunnilla puhuttiin sitoumuksista, joista ei neuvotella. Niitä ovat perhe, terveys, elämän ylläpito. On hyvä muistaa priorisoida asioita, delegoida vastuuta ja viettää laatuaikaa. Pastorintyö ei useinkaan ole työtä, jota tehdään klo 8:sta klo 16:een. Kutsumuksen ei tarvitse myöskään merkitä sitä, että pastorin pitäisi olla aina saatavilla, aina läsnä. Pastoritkin ovat vain ihmisiä, joille kuuluu 'oma aikansa'.

Tee välttämättömät asiat ensin, sitten vasta juttuihin muihin mee.

Kuva: Jos asia ei ole tärkeä, se ei ole kiireellinenkään.

”Tärkeämpää kuin tehdä asiat oikein, on tehdä oikeita asioita”

Ajan hallitsemiseksi voisi kysyä itseltään: Mitä tapahtuisi, jos en tekisikään tätä? Mitä, jos tätä ei tehtäisi ollenkaan?

Ajanhallinasta siirryttiin käsittelemään konflikteja. Konflikteja on monenlaisia. On pieniä ja suurempia. Joihinkin ei tarvitse kiinnnittää niin suurta huomiota, kun toiset taas vaativat huoomioimista ja käsittelyä, jotta asiat etenisivät ja sopu säilyisi. Konfilikti tarkoittaa eroavaisuutta mielipiteessä, ristiriitaa päämäärän ja toiveiden välillä. Konfliktit syntyvät yleensä oletetusta todellisesta tai kuvitellusta yhteensovittamattomuudesta päämäärien, arvojen ja odotusten suhteen. Apostolitkin käsittelivät konflikteja, kuten voimme Apostolien teoista (Apt.15) lukea. Konflikti voi olla mahdollisuus tai sitten tuhoava voima – asenne ja reaktiot ratkaisevat kummalle puolelle tällä kaltevalla pinnalla käännytään.

Kuva: Ken Snape: Kalteva pinta

Ken Snapen Kalteva pinta kuvaa hyvin konfliktin ratkaisukeinoja. Pakeneminen tilanteesta voi olla ensisijainen reaktio, mutta ei välttämättä hyvä keino. Asia voi jäädä kaivelemaan sisimpään mikä tuo ongelmia elämään, aivan kuten hoitamattomat haavat, ne saattavat aiheuttaa elämänmittaisia traumoja. Hyökkäysvaihe, jossa ryhdytään käräjöimään tai niin päin pois, ei ole hyvä sekään. Rauhanteko ei välttämättä ole helpoin keino, vaikka suositeltavin. SE voi viedä aikaa, vaatia niin fyysisiä kuin henkisiä voimavaroja.

Raamatullinen linja on huomoida molemmat osapuolet menemättä kummankaan puolelle. Mitä nopeammin asia ratkeaa, sitä pienempi hinta sillä on.

Konflikteissa on aina kyse ihmissuhteista. Myös uskossa ja elämässä on kyse ihmissuhteista. Tärkeää on rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Herraa Sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Se pätee myös konflikteissa.

LÄHETYSTYÖN IMUSSA JA SEURAKUNTATYÖN ARJESSA!

Keskustelimme tunnilla (2.102019) Helluntaiseurakuntien ja FIDA:n lähetysnäystä, niin sanotusta IMU:sta.

I    niin kuin istuta

M  niin kuin moninkertaista

U  niin kuin uudista.

Nämä kolme tekijää ovat oikeastaan kaiken kasvun lähtökohta.

Lähetystyö ei ole vain järjestötyötä, se on seurakunnan työtä ja yksilökristittyjen työtä Tätä kuvaa niin sanottu kolmikanta.

Kolmikantamalli: Lähetystyön vastuut

Itse näkisin kolmikannan mieluummin tetrana tai pyramidina, jossa kaiken ylimpänä valvoja on Jumala, onhan työ lopulta Hänen- Missio Dei.

Kolmikannasta pyramidiksi. Ihminen tekee työn, mutta Jumala valvoo.

***

Seuraavalla tunnilla (9.10.2019) puhuimmekin sitten seurakunna työstä pinnan alla, josta meille tuli kertomaan Keuruun helluntaiseurakunnan pastori Marko Halttunen ja kampuspastori Sara Saarela. Marko Halttunen toi esiin näkökohtia seurakuntatyöstä. Päällimmäisenä tunnista jäi lause: Usko on arkea. Uskon eläminen todeksi taas on vanhaa viisauden – Ora & Labora – käytäntöön laittamista. Seurakuntatyö on arkitasolla kuin mitä tahansa työtä toimintasuunnitelmineen ja viestintätapoineen, mutta myös kokonaisvaltaista ihmisten kohtaamista. Halttunen muistutti myös rukouksen merkityksestä lainaamalla Hudson Taylorin sanontaa:

When we work – we work.

When we pray – God Works.

- Hudson Taylor ?

 

Kampuspastori Sara Saarela puolestaan puhui kutsumuksen ja pastorintyön näkökulmasta. Sara toi esiin tärkeän näkökulman seurakuntatyöhön – sielunhoidon. Sielunhoito tulee vastaan kaikessa, ihan kaikessa seurakuntatyössä. Se tulee ottaa huomioon ja siihen valmistautua. Jos seurakuntatyöntekijä ei pysty ratkomaan ongelmia ja kohtaamaan ongelmia, hän ei ehkä ole oikealla paikalla. Kukin tekee kuitenkin lopulta työtä oman persoonansa kautta. Sara muistutti myös siitä, että Seurakuntatyö on työtä työnä. Onko pastorin lopultakaan oltava aina työssä? Henkilökohtainen elämä, vaikka on mukana seurakuntatyössä, on kuitenkin henkilökohtaista elämää, jossa lepo pitää ottaa lepona.

Eli hyvä on muistaa elämisensä ja olemisensa, voimiensa rajat. Viime kädessä uskovainen on uskovainen niin siviilissä kuin työssä.

Komplementaarien ja egalitaarien keinulaudalla!

Tällä tunnilla puhuimme naisten ja miesten asemasta seurakunnassa. Näkemykset naisen pastoriudesta jakautuvat komplementaareihin, jotka sanovat ei naisen pastoriudelle tai ainakin rajoittavat sitä, sekä egalitaareihin, joiden mielestä pastorius kuuluu yhtä lailla niin miehille kuin naisillekin. Komplementaarien mukaan naiset ja miehet ovat kyllä tasa-arvoisia ihmisarvon puolesta. He näkevät, että miehillä ja naisila on kuitenkin eri roolit ja tehtävät. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että Raamatun kuva on alusta asti ollut miesjohtoinen, minkä tosin egalitaarit vasta-argumentoivat sanomalla, että, miesjohtoisuus ei ole malli vaan kulttuurisidonnaisuus. Perusteluja ja vastaperusteluja on siis puolin ja toisin. 

Entä, mitä mieltä minä olen? Tunnin päätteeksi annettiin tehtävä, jossa piti asettaa itsensä janalle, jossa toisessa päässä on komplementaarit ja toisessa päässä egalitaarit. Minä asetuin siihen puolivälin paikkeille, mutta miesjohtoisuuden puolelle. Tähyilen kuitenkin hieman egalitaarien puolelle.

Täytyy myöntää, että niin nainen kuin olenkin, niin minusta seurakunnan paimenen, sen pääpastorin tulisi olla mies. Tämä kuva on minulle muodostunut jo lapsesta alkaen. Se on myös kuva, jonka olen saanut Raamatusta. Ne naisjohtajat, joita Raamatusta löydän, eivät anna oikein hyvää kuvaa. Mieleen tulee lähinnä Isebel. Tämä ei toki tarkoita etteikö Raamatussa olisi myös hyviä naisen malleja. Toki niitäkin löytyy. Ja löytyy myös niitä huonon miesjohtajuudenkin malleja, ei sen puoleen.

Kysymys ei siis ole mitenkään yksiselitteinen. Ehkä minulle ei ole muodostunut lopullista kantaa asiaan, sillä asia vaatii pohdintaa. Tunnin päätteeksi annettiinkin tehtäväksi tutkia muutamia perusteluja kummaltakin puolelta. Kohdat, joita itse pohdin:

1 Tim. 2:8-15, jossa Paavali ilmaisee, että ei salli naisen opettaa eikä miestänsä vallita. Nainen nähdään lasten synnyttäjänä. Kohta herätti minussa kysymyksen: Eikö nainen siis voisi olla myös hengellisten lasten synnyttäjä?

1. Kor. 14:34 ”Nainen vaietkoon seurakunnassa.” Puhuuko Paavali tässä yleensä naisista, vai joidenkin vaimoista. Paavali jatkaa, että vaimojen tulee kysyä kotona miehiltänsä, mikä viittaisi naimisissa oleviin naisiin. Onko tässä jonkinlaisen eron tekeminen seurakunnan asioiden ja kotiasioiden välillä?

Room 16:7 Junia, tunnettu Apostolien joukossa. Junia katsotaan yleisesti naisen nimeksi.

Bibliassa Junia mainitaan Paavalin langoksi. Lankohan tarkoittaa henkilön sisaruksen miespuolista sukulaista, esim. sisaren mies olisi Paavalin lanko. Puhuuko Paavali tässä suvustaan vai heimostaan (juutalaiset, israelilaiset)? Alkukielen sana on συγγενης suggenees, joka voidaan kääntää niin sukulaiseksi kuin muuten samanheimoiseksi tai samankaltaiseksi. Paavali mainitsee myös vankitoveruuden? Kuka Junia oli, jää arvoitukseksi.

Vaikea minun on näiden kohtien perusteella vakuuttavasti olla joko komplementaari tai egalitaari.

---

Linkkejä aiheeseen:

Junia on nainen

Luominen, syntiinlankeemus ja nainen

.....
Tunnilla 11.9. Osuvasti sanottu miete

”Jotta olet mukana, sinun pitää olla vain paikalla,
jotta kuulut joukkoon, sinua pitää kaivata.”
- John Swinton 

Paimenetkin väsyvät ja nääntyvät!

Keskustelimme tunnilla pastoraalisen huolenpidon malleista. Keskustelun pohjana oli kolme eri Raamatun tekstiä (Ps. 23, Hes. 34:1-16, Joh.10:11-16), joiden pohjalta löytyi monia erilaisia näkökohtia pastoraaliseen huolenpitoon ja siihen, mitä kaikkea pastoraalinen huolenpito pitää sisällään. Psalmi 23 on hyvin tuttu paimenpsalmi, jossa paimenuus tulee hyvin esille.Hesekielin ja Johanneksen evankeliumi kohdat täydentävät kuvaa ja vahvistavat mallin: Hyvä paimen kaitsee, virvoittaa, osoittaa tien, tukee, ravitsee, lääkitsee, etsii kadonneet, vaatettaa, suojelee, ruokkii, rakastaa. Listaus näytti lopulta sellaiselta, että mahdotonta on yhden ihmisen suoriutua kaikista velvoitteista tai ainakin yksinäinen paimen hyvinkin lopulta uupuu paimennettaviensa jalkoihin. Paimenkin tarvitsee paimentamista. Yksin ei selviä kukaan.

Paimen pitää huolen lampaistaan, mutta kuka pitää huolen paimenesta? Onko paimenkin lammas jonkun lammastarhassa? Vaikka onkin lopulta niin, että kaikkien meidän ylipaimen on Jeesus, joka huolehtii niin lampaista kuin paimenista, niin seurakuntatyössä pastoriutta hoitavat henkilöt kaipaavat myös tukea, virvoitusta ja joskus sitä kaitsentaakin.

On siis hyvä malli se, jossa Ylipaimenen ohjauksessa on alipaimenia ja heillä taas apupoikia ja -tyttöjä. Näin kukaan ei uuvu liian suuren taakan alle ja lampue on hyvässä hoidossa. Eli kaanankielestä käännettynä seurakunnan toiminnan ei pitäisi olla vain yhden pastorin harteilla, vaan toimen ja vastuiden tulisi jakaantua sopivasti. Lopulta kristittyinä olemme vastuussa toinen toisistamme – enemmän ja vähemmän ja kukin omalla tavallaan.

Pastoraalityö on kristittyjen yhteinen asia!

1. PASTORAALITYÖ ON KRISTITTYJEN YHTEINEN ASIA

Tämä on ensimmäinen niistä viidestä vaaditusta blogikirjoituksesta, jotka kuuluvat Johdanto pastoraalityöhön -kurssiin. Tämä blogikirjoitus pohjautuu kahteen ensimmäiseen tuntiin, joilla käytiin läpi pastoraalityön perusteita ja raamatullista taustaa.

Teologia ja käytäntö kulkevat käsi kädessä. Ei ole teologiaa ilman käytäntöä eikä käytäntöä ilman teologiaa.Sana teologia voi olla helluntaiuskovalle pieni kummajainen, mutta lopulta kyse ei ole muusta kuin uskosta Jumalaan ja siitä, mitä se merkitsee ja vaikuttaa tai saa aikaan.

Itse olen jo pitkään miettinyt systemaattisen ja käytännön teologian välistä eroa. Luulen, että tämä seikka on vihdoin viimein valjennut minulle.

Raamattuteologiassa tutkitaan esim.sitä, mitä eroja tai yhtenevyyksiä Luukkaan kirjoittamalla Apostolien teoilla ja Paavalin kirjoittamalla Roomalaiskirjeellä on. Tai tutkitaan siis kirjoittain tai kirjoittajittain. Systemaattinen teologia taas tutkii sitä, mitä Raamattu ilmoittaa jostain tietystä aiheesta, esimerkiksi kasteesta tai Pyhästä Hengestä. Käytännön teologia ymmärtääkseni pistää sitten raamattuteologian ja systemaattisen teologian  käytäntöön ja soveltaa löytämäänsä. Teologia ei ole enää vain teoriaa vaan elävää elämää.

Pastoraalityö, eli seurakuntatyö, on huolen pitämistä Jumalan lapsista. Se koskettaa ei vain antautuneita kristittyjä, vaan myös niitä, jotka vielä kulkevat pois päin Hänestä. Pastoraalityö kuuluu kaikille kristityille. Ei vain niin sanotuille pastoreille. Loppujen lopuksi, kun puhutaan pastoreista, seurakuntapalvelijoista, diakoneista, puhutaan yhdestä ja samasta asiasta — Kristuksen seurakunnasta. Seurakunta on yksi, vaikka siinä on monia yksilöitä. Paavali vertasi seurakuntaa ruumiseen. Niin kuin ruumis on yksi, mutta siinä on monta jäsentä, niin Kristukseen uskovat ovat yksi kokonaisuus, vaikka ovat myös yksilöitä.

Pastoraalityön perusteet löytyvät Raamatusta, erityisesti Jeesuksen lähetyskäskystä, joka kehoittaa opettamaan, kastamaan ja pitämään Jeesuksen käskyt (Matt 28:19 Biblia).

Tärkeä oivallus oli myös se, että teologiassa ei ole patenttivastauksia vaan on otettava huomioon tilannekohtaisuus. Toinen tärkeä seikka, mikä tulee ymmärtää on se, että pastoraalityössä ei tärkeää ole virka vaan armoitus. Kristityn tulee palvella siellä, missä parhaiten osaa ja pystyy. Se on sitä Jumalalta saatujen talenttien käyttämistä.

Pastori eli seurakuntatyöntekijän tehtävä on paimentaa laumaa, eli kristittyjen yhteisöä.

Kuva Aino H.