Hae tästä blogista

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Sakkeus!



Sakkeus oli publikaani. Publikaaneja ei arvostettu, koska he tekivät yhteistyötä roomalaisten valloittajien kanssa keräämällä ihmisiltä veroja. Sakkeus asui Jerikossa. Hän oli rikas mies, mutta rikkaus ei tuonut hänelle onnea. Sakkeus oli kuullut Jeesuksesta ja tahtoi nähdä hänet. Hän oli kuitenkin muuta kansaa lyhyempi ja jäi muiden jalkoihin. Sakkeus keksi kuitenkin keinon. Hän oli päättäväinen. "Haluan nähdä Jeesuksen." Hänen sydämensä aivan kaipasi nähdä Hänet, josta hän oli kuullut niin paljon puhuttavan.

Sakkeus juoksi muun kansan edellä sitä tietä, jota Jeesus oli kulkemassa ja nousi metsäviikunapuuhun. Sieltä hän oksien lomasta tähysti tielle ja näki hyvin, mitä tapahtui ilman, että hänet nähtäisiin. Niin hän luuli.

Kun Jeesus tuli sen puun luokse, jossa Sakkeus istui sanoi Hän hänelle: Sakkeus, tule alas. Minä tahdon tulla luoksesi.

Sakkeus tuli nopeasti alas ja otti Jeesuksen iloiten vastaan.

Kun Sakkeus kohtasi Jeesuksen, hän muuttui. Jeesus oli tullut, ei vain hänen kotiinsa, vaan hänen sydämeensä ja saanut aikaan muutoksen. Sakkeus oli saanut syntinsä anteeksi ja tahtoi tehdä parannuksen. Hän lupasi maksaa nelinkertaisesti takaisin niille, joille hän oli tehnyt vääryyttä.

Ihmsille, jotka nureksivat sitä, että Jeesus meni syntisen ihmisen luokse, Jeesus sanoi, että hän on tullut juuri niitä varten, jotka kaipaavat muutosta elämäänsä, jotka tuntevat oman syntisyytensä ja tahtovat muuttua. - Olen tullut etsimään kadonneita,hän sanoi.

Samalla tavalla kuin Sakkeuksen elämässä, Jeesus tahtoo tulla sinun kotiisi.   Sakkeus saattoi aikaisemmin ajatella, että raha tuo turvallisuutta ja hyvän elämän. Hän kuitenkin huomasi rikkautensa keskellä, että häneltä silti puuttui jotain. Häneltä puuttui Jumalan rakkauden mentävä aukko sisimmästä. Jeesus tahtoi täyttää sen aukon ja Sakkeus koki ilon ja sai rauhan sisimpäänsä. Tahdotko sinä myös saada  sen ilon ja rauhan? Jeesus kolkuttaa juuri sinun sydämesi ovella. Mitä vastaat hänelle? Avaatko vai suljetko oven?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti